Tämä alkaa mennä vakavaksi. Kuvani pillereistä on jo kopioitu käyttöön joten alkaa vesileimojen aikakausi. Tämä ei ole mitenkään uutta eikä mullistavaa valokuvauksessa ja lupaan pitää leimat mahdollisimman pieninä ja tavallaan poissa "tieltä" En ala vaahtoamaan taiteilijan oikeuksista omiin teoksiinsa ja toisekseen on täysin selvää että jos internetissä jotakin julkaiset niin saat varautua myös siihen että tuottamiasi teoksia lainataan aivan varmasti jossakin muodossa. Vesileima haittaa sen verran kopiointia että olkoon se keinoni pistää kapuloita kopioinnin rattaisiin. Kyse ei ole muusta kuin periaatteesta. Tiedän ettei minulla ole mahdollisuuksia elättää itseäni valokuvilla mutta luvaton käyttö on lainvastaista ja se ei ole siis hyväksyttävissä.
Positiivista on se että tämän blogin ylläpito ja päivittäminen onnistuu vaikka matkapuhelimella. Näin ollen on odotettavissa omalta osaltani melko tiivis päivitystahti. Kuvia tulee otettua päivittäin ja vaikka aina ei onnistusikaan niin olen saanut muutaman hyvän laitettua sivuun joihin tämän kertaisenkin otoksen lasken.
 |
| Kaarevat linjat jatkuvat ylöspäin kadoten johonkin |
2 kommenttia:
Kuva pilleripurkista on hyvin paljon kuvapankkimainen joten tämä on varmasti yksi syy kuvan kopiointiin. Monet tahot etsivät juuri kyseisen kuvan kaltaisia julkaisuihinsa. Vesileima on hyvä tapa estää kopiointia, tai hiiren kakkosnapin käytön estäminen, joka vaatii hieman koodaustaitoja. Yksi keino jota itse käytän on kuvan vieminen Pdf tiedostoksi jollaisena sen sitten laitan esille. Se taitaa olla toistaiseksi varmin tapa luvattoman käytön estämiseksi.
Jukkis
Katsos joku on löytänyt blogiimme! On totta että kuva on erittäin "kuvapankkimainen" Tämä on kohdallani suurta edistystä sillä juuri siihen suuntaan haluan kehittyä tällä hetkellä. Mikäli pystyn tuottamaan kuvia jotka kelpaavat myytäviksi kuten kuvapankkien kuvat olen saavuttanut yhden osatavoitteeni.
Kehityskaaressa omassa mielestäni ollaan oikealla tiellä. Se taas kehittyykö minusta kuvaajaa jolla on persoonallinen tyyli on toinen asia. Se on myös tavoitteenani.
Kopiosuojauksesta sen verran, että kuvan tallentaminen esim gif muotoon estää hieman kopiointia. Pdf ja kakkosnapin käytön estäminen ovat myös hyviä keinoja kuten totesit.
Taitavalta kuvankäsittelijältä ei kauaa mene minkään keinon kumoamiseen. Jokainen joka kuviaan verkossa julkaisee joutuu kopioinnin uhriksi. Luin jostakin että noin 60% kaikista verkosta löytyvistä kuvista kopioidaan kokonaan tai osittain.
Lähetä kommentti